Meillä on siitä onnellinen tilanne, että sulanmaan retkeilyyn liittyvät tärkeimmät varusteet on hankittu, osa jo ehditty päivittääkin, joten paineita suuriin ja kalliisiin hankintoihin ei juuri nyt ole. Talven osalta sitten… No, täytynee talviretkeillä lähilaavua pidemmälle kokeilemaan, kannattaako talvitelttailuun panostaa miten paljon.
Jotain pientä pitää kuitenkin aina hankkia ja päivittää. Retkeilyvuosia kun on takana jo jonkin verran, on ajatus omaan vaellustyyliin sopivista varusteista alkanut muodostua jo aika selväksi ja hutiostojen määrä on painunut (onneksi) hyvin pieneksi. Pyrimme kohtuullisen kevyeen kulkemiseen, mutta niin että se ei vaikuta mukavuuteen.
Varusteet hankitaan kestämään pidempää käyttöä. Juuri hieman harmittelin kun rinkan päivittäminen vähän toisentyyppiseen kiinnostaisi, mutta kun ei tuossa vanhassakaan kannettavuuden tai kunnon puolesta ole mitään vikaa, niin luonto ei meinaa antaa periksi laittaa sitä kiertoon ja hankkia uutta.
GPS
GPS-laitteen hankinnasta oli puhuttu jo jonkin aikaa, varsinkin valjakkotouhuun ja merkitsemättömillä reiteillä vaeltamiseen liittyen. Syntymäpäivälahjaksi sellainen sitten tuli toukokuussa ja Garmin Oregon 700 on kulkenut nyt pari reissua mukana. Koska meillä ei ennestään ollut GPS-laitetta, en osaa verrata laitteen käyttöliittymää muihin vastaaviin. Älypuhelimeen tottuneelle käyttöliittymä on ihan looginen ja tieto siirtyy tietokoneelle näppärästi.
Ensimmäisellä varsinaisella retkellään Oregon oli Juhannuksen melontaviikonlopussa . Silloin tein navigoinnin helpottamiseksi reitin valmiiksi laitteeseen. IPX7-tiiveysluokan laitetta pystyi pitämään kajakin kannella kansinaruihin kiinnitettynä, jolloin se oli helposti katsottavissa kun tarve oli. Toimi niinkuin piti, reitti myös tallennettiin ja laitteesta se siirtyi sujuvasti pilveen.
Tositoimiin GPS pääsi Hammastunturin syysvaelluksellamme. Mitään muuta kuin tupien koordinaatit ei syötetty etukäteen laitteelle, mikä oli hyvä sillä reitti muuttui koko vaelluksen ajan. GPS toimi hyvin toiseksi viimeisen päivän loppumetreille saakka, jolloin se otti itseensä patterienvaihdosta ja meni aivan mykäksi. Ei auttaneet uudet paristot, virtanapin painelut tai kiroilu, pimeänä pysyi. Tuossa vaiheessa matkaa sen päivän määränpäähän ei ollut enää pitkälti, ja loppumatka mentiin karttaa lukien ja etsittiin Kultalaan vievän polun päätä rinteestä. Hyvä muistutus siitä, että täysin tekniikan varaan ei voi jättäytyä. Meillä luonnollisesti oli kartta ja kompassi mukana. Kartalta on muutenkin mukavampi suunnitella reittiä isompaa kokonaisuutta katsoen kuin laitteen pieneltä näytöltä, joka hävittää yksityiskohdat zoomausta pienentäessä.
Retkipyyhe
Minulla oli retkipyyhe aiemminkin, mikrokuituversio jonka imuteho oli onneton ja sen jälkeen koko rätti oli aivan läpimärkä. Olin jo vuosia sitten tuonut Juholle paksumpaa materiaalia olevan pyyhkeen, mutta jostain syystä äärimmäisestä epämukavuudesta huolimatta en uusinut omaa pyyhettäni ennenkuin nyt. Ja mitä olinkaan menettänyt. Kylmässä joessakin peseytymisestä tulee huomattavasti inhimillisempää kun pyyhe oikeasti kuivaa peseytyjän nopeasti ja jopa hieman lämmittää. Päivän opetus: jos jokin ei toimi, korjaa se (nopeasti).
Tarppi
Koska riippumattoilumme on rajoittunut lähinnä päiväuniin ja johonkin yksittäiseen hyvässä säässä vietettyyn yöhön, ei tarpin hankinta ole tuntunut kovin tarpeelliselta. Tämän vuoden syysvaellusta suunniteltaessa mielessä oli kuitenkin edelleen kirkkaana parin vuoden takainen Kevon syysvaellus, jolla saimme kokea syyskelit pahimmillaan. Koska Hammastunturin vaelluksella tupia tai laavuja ja niiden tuomaa mahdollisuutta varusteiden kuivaamiseen ei olisi ainakaan joka yölle tiedossa, eikä myöskään suojaisia lounaspaikkoja, päätimme hankkia tarpin tuomaan lisäsuojaa tauoille ja teltan pakkaamiseen. Sadesäällä teltan eteisessä kokkaaminen tarkoittaa myös ulkokomennusta koirille, joten tarppi toimisi myös koirien suojana mikäli sää ajaisi meidät keittämään teltassa.
Valitsimme superlight-sarjan tarpin, jotta se ei toisi painoa tai veisi suuremmin tilaa rinkasta. Varsinaiseksi majoitteeksi sitä ei kuitenkaan tarvittaisi. Ja pääsipä tarppi syysvaelluksella useamman kerran käyttöönkin, sen suojassa syötiin lounasta ja aamiaista ja yhdeksi yöksi se viritettiin teltan jatkoksi katokseksi. Mukaan otettiin myös vaellussauvat, joista sai tarvittaessa tolpat tarppia nostamaan.
Kahvinsuodatin
Pieni varuste, iso ilo. Olemme aiemmin keittäneet vaelluksilla pannukahvia. Siinä on kuitenkin omaan makuuni pari ikävää puolta: en erityisemmin pidä pannukahvista ja sen tekemiseen menee aikaa. Ja pannu on ärsyttävä pestä. Juho törmäsi jossain retkikäyttöön suunniteltuun suodattimen pidikkeeseen. Konsepti oli vaihto-opiskeluni ajaltani tuttu, sillä opiskelija-asuntolassa kahvi keitettiin kaatamalla kiehuva vesi muovisen suodatintelineen tukeman suodatinpussin ja kahvinporojen läpi suoraan kuppiin. Suodatinteline on pieni ja kätevä kuljettaa, ja lisäämällä kaksi puutikkua se pysyy pystyssä isommankin kuksan päällä. Toimii lämpimään vuodenaikaan mainiosti, miksei talvellakin laskemalla vesi esilämmitettyyn termokseen. Heihei pannukahvi. Muista joko ottaa suodatinpussi mukaan tai haudata se kunnolla.