Äkäslompolo ja Pallas-Yllätunturin alue muutenkin alkavat olla tuttuja joka vuodenaikana, sillä pidän alueesta ja siellä tulee parhaina vuosina käytyä useamman kerran. Vuonna 2018 kävelin Hetta-Pallas-reitin elokuun alussa ja syyskuussa palasimme Äkäslompoloon viikon mökkilomalle.
Parin vuoden takaisesta Hetta-Pallas-vaelluksestamme voit lukea täältä.
Syyskuussa meillä oli mukanamme kaikki 8 koiraa, joten viikko suunniteltiin niin että koirat pääsevät vetohommiin ja me pääsemme tekemään päiväretkiä. Järjestely onnistui hyvin ja viileä sää suosi sekä vetotreenejä että koirien autossa oleskelua. Kesätauon jälkeen koko lauman kanssa reissatessa alkoi autokuume taas nousta; pitkä transporterkin alkaa jäädä pieneksi kun mukaan pitää saada 8-10 koiraa, 2 ihmistä ja kaikki tavara.
Tähtipolku: Kesänki ja Pirunkuru
Ensimmäisen kauniin retkeilypäivän kohteeksi valitsimme aina yhtä vaikuttavan Kesänkitunturin. Jätimme auton Kesänkijärven parkkipaikalle ja suuntasimme järvenrantaa seuraillen kohti Kesängin keidasta ja sen läheltä ylös rinteeseen kääntyvää Tähtipolkua. Nousu alkaa metsäisenä ja noin puolet noususta on Pirunkurun kiviränniä. Nousu on melko intensiivinen, mutta maisemat palkitsevat.
Lisätietoa reitistä löydät Luontoon.fi-sivustolta
Kun suuntaa katseensa Pirunkurusta takaisin kohti kulkusuuntaa, on avotunturimaisema kaikessa karuudessaan valtavan kaunis.
Tunturin laella kulkiessa aukeaa avointa maisemaa silmänkantamattomiin. Reitti on merkitty puuttomaan tunturiin puupaaluin.
Kuljimme Kesängin laella kohti Tahkokurun kotaa ja pysähdyimme tunturikoivikkoon tauolle.
Jos saimme tunturissa kulkea kaikessa rauhassa, oli Tahkokurun uusitulla laavulla väkeä senkin edestä. Koska eväät oli nautittu aiemmin vähän rauhallisemmassa paikassa, jatkoimme suoraan matkaamme latupohjaa pitkin alaspäin. Reitti haarautuu ladulta taas hieman kapeammaksi ja jatkuu kohti Kesänkijärvelle vievää tietä. Tiellä oli vilkas autoliikenne ja paljon kävelijöitä, joten loppumatka taitettiin tiiviisti tien laitaa pitkin.
Kukastunturin huiputus fatbikella
Meillä oli yksi pyörä mukana, ja varasimme viikon puoliväliin myös minulle fatbiken pariksi päiväksi. Reitiksi valitsimme Kukaksen ylittävän pyöräreitin, jonka pituus Äkäslompolon kylästä lähtien on noin 20 kilometriä. Kiersimme reitin lähtien ensin Äkäslompolojärven suuntaan ja palaten Kotamajan ja Hangaskurun kautta
Alkumatka oli tasaisen leppoisaa menoa tietä ja latupohjia pitkin kohti kansallispuiston rajaa ja nousun alkua. Nousu on pitkä ja loppu siitä jyrkkä. Reitti on sorastettu, joten teknisesti se ei ole nousussa vaativa, mutta kuntoa se kysyy. Muutama sähköpyörällä liikkeellä ollut rullaili nousussa meistä kevyen näköisesti ohi ja mietimme, että miltäköhän meno näytti kävelijöille joista kaikki eivät välttämättä ole niin vihkiytyneitä pyöräilyyn, että olisivat tunnistaneet osan porukasta kulkevan sähköavusteisesti.
Istuimme huipulla evästämään ja ihailemaan maisemia ja sen jälkeen aloitimme laskun toista rinnettä alaspäin. Lasku oli paikoin melko jyrkkä ja minua hieman vähemmän pyöräilleenä hetkittäin hirvitti pidon riittävyys sorapolulla. Ehjänä selvittiin kuitenkin alas asti. Kotamajan ohitimme vain pihapiiriä vilkaisten ja jatkoimme latupohjaa pitkin kohti Hangaskurua.
Jossain Hangaskurun jälkeen alkoi huomata, etten ole ajanut maastossa kovin paljon. Kivet ja juuret tärisyttävät läskipyörästä huolimatta sen verran, että käsivarsissa ja takapuolessa alkoi tehdä hellää. Seuraavan päivän pyöräily jäi sitten vähän lyhyemmäksi kun takapuoli oli niin hellänä, ettei paljon kärsinyt pyörän satulaan istua 🙂