pallas

Pallas: Päiväretki Pyhäkerolle

Ylläksen viikon aikana kävin myös Pallaksella, jonka avotunturimaisemat ovat vieneet sydämeni auttamattomasti. Tälläkin kertaa ajoin auton hotelli Pallaksen pihaan ja heitin repun selkään ja liukulumikengät alle ja suuntasin kohti tunturia.

Kohti Pyhäkeroa

Keli oli liukulumikengille aivan täydellinen: alla hanki ja päällä vajaan kymmenen sentin kerros uutta lunta. Hiihto oli mukavaa ylös- ja alaspäin. Latuja on ajettu alueelle jonkin verran, mutta se ei meitä haitannut kun avomaastossa on vapaata, hiihtämätöntä hankea silmän kantamattomiin. Reitillä kohti Hettaa oli vain parit suksen jäljet, tunturireittiä ei oltu huollettu.

Näkymät tunturiin
Uudet opasteviitat

Nousin Hetta-Pallas -reittiä mukaillen Pyhäkerolle ja jatkoin tällä kertaa reitin mukaisesti eteenpäin käymättä lainkaan Taivaskerolla. Katsoimme koirien kanssa suuntimat kesää varten kohti Hettaa, ja toivon todella että pääsen pian kulkemaan kesäreitin Hetan ja Pallaksen välillä. Pian pilviä alkoi kasaantua taivaalle sen verran, että totesin parhaaksi lähteä laskeutumaan takaisin hotellille päin jottei laskua tarvitsisi tehdä lumisateessa.

Sinistä    

Koirat imettelevät maisemia

Laskettelu alas rinnettä oli pehmeän lumen ansioista mukavaa. Hokit eivät ole mitkään rinnesukset, eikä talvikenkä tarjoa riittävää tukea kanttailuun, joten kovalla pinnalla Hokeilla laskeminen ei ole mielestäni erityisen mukavaa. Uudella lumella sen sijaan vauhti pysyy sopivana kiinteän karvan ansiosta ja ohjattavuus pehmeässä lumessa on riittävän hyvä.